torstai 17. marraskuuta 2016

Kesällä purettiin, uusittiin ja maalattiin ja kaikkea muuta.

Kesä 2016 on nyt takanapäin. Jotain saatiin aikaiseksi sentään taloremontin kanssa, vaikkakin paljon jäi myös tekemättä.

Molemmat savupiiput esimerkiksi olivat hatuttamatta tänne muuttaessamme. Piipunhatut tilattiin netistä Pohjois-Pohjanmaalta jo melkeinpä heti muutettuamme, mutta niiden laitto hieman kesti... Siitäkin syystä, että se oli melkoisen hankalaa. Matalaan osaan, eli uudempaan osaan taloa hattu saatiin ennemmin, muta vanhaan osaan se vei hieman enemmän aikaa, sillä katolla ei ole kovin turvallista keikkua ilman kattosiltoja tai mitään ja kunnon turvavaljaitakaan ei ollut. Onneksi Karilla oli kaveripiirissään henkilö, joka pääsi pitkän odottelun jälkeen auttelemaan. Pihaamme tulikin sitten astetta suurempi nosturi... :) Sillä Kari sai piipun hatutettua todella nopeasti ja näppärästi, eikä se ollut enää hengenvaarallistakaan. Sillä käytiin vielä katsastamassa naapuristo ja maisemat vähän pidemmällekin. Näkyipä noilta korkeuksilta jopa Tampereen Näsinneulakin! :D


Lisäksi purettiin sauna/autotallirakennuksen seinää, uudelleen eristettiin ja laudoitettiin ja maalattiin. Autotallin ovikin vaihdettiin vanhasta raihnaisesta hieman uudempaan ja samalla jouduttiin myös nostamaan/purkamaan autotallin kattoa, joka sekin olisi tullut vastaan jokatapauksessa jossain vaiheessa...



 Seinistä purettiin vanhat purut ja korvattiin ekovillalla... Sähköt tulisi uusia vielä myös.


Seinä osittain uusittuna.

Päärakennuksen matalanpään katto oli muuttaessa puoleksi maalaamatta, joten katolla kävellen maalasimme tämän toisenpuolen samalla punaisen sävyisellä peltikattomaalilla, millä toinenkin puoli oli maalattu. Sen jälkeen sitä sopi ihastella yläkerran ikkunasta... :)
Tässä kuvassa piipunhattukin asennettuna. 




torstai 4. elokuuta 2016

Pihanpuolelta..

Laajennusosaa maalatessamme jätimme ikkunan alta osan maalaamatta, sillä siinä paikoin laudat näyttivät epäilyttävän tummuneilta helmoistaan.
Avasimme seinää ja kappas - kosteuttahan se oli ottanut ja lautojen alta löytyi vielä toukan pesimiäkin.
Irroitimme siis laudan kerrallaan niin pitkälle, kuin vaurioituneita lautoja riitti, sekä vielä parit niiden päälle ja uusimme seinän näiltä osin kokonaan.




Laudan helman tummumaa ja toukanpesiä.
Tämäkin läjä joutui kaatopaikalle...
Seinä putsattuna ja pilaantuneet osat poistettuna.

Laudoitusta tehtäessä oli tärkeää maalata ulkovuorauslautojen helmat myös urista, jottei kosteus pääse niitä lahottamaan alhaaltapäin. 
Korjattuna seinä kestää nyt taas useamman vuoden! :)



 Alla olevassa kuvassa näkyy ulkokuistin portaiden kaiteet, jotka maalasin kesällä 2015.

Kuvia pihalta.. Pihavarastokin maalattuna.



Keittiörempasta ja rakennustarvikelöydöistä..

Myös listoittamaan pääsimme uudessa kodissamme muiden töiden ohella, sillä melkein kaikista huoneista puuttui sekä jalka- että kattolistat.. Teimme edullisia löytöjä torista, jotta rahat riittivät näihinkin puuhiin. Vain osa listoista ostettiin ihan uutena rautakaupasta. 
Onneksi nykyään on mahdollista etsiä rakennustarvikkeitakin netistä kierrätysperiaatteella. 
Tori.fi on ollut mitä loistavin apu tässä! 


Listat uupuvat vielä eteisaulasta/käytävästä lattiasta ja katosta..
Eteiskäytävän lattia oli ennen vaaleaa sinertävän harmaata lautaa, mutta se jouduttiin purkamaan eteisessä olevan wc:n purun myötä ja tilalle asennettiin vaaleaa laminaattia. Samaa, kuin keittiössä. Samalla lattiaa myös hieman lisäeristettiin asianmukaisella tavalla. Olihan tuo vanha lattia muutenkin jo naarmuinen ja siinä oli maaliläiskiä ja vaikka mitä... Lautalattiasta olisin kyllä enemmän pitänyt, mutta laminaatti oli remontin myötä ihan ok valnta sekin.




Alla olevat kuvat näyttävät keittiön lattian tilanteen ennen remontointia. Tosiaan putkityöt olivat töistä niitä ensimäisiä, kun muutimme. Ja aika iso homma tuli muutenkin. Keittiössä kun oli allastason alla/lähettyvillä mustunutta, kosteutta saanutta purua ja pari tukipuutakin piti osittain vaihtaa. Tuota vanhaa, osittain huonoksi mennytä purua kaivettiinkin sitten pois lattiasta monta säkillistä...


Myös kuvassa näkyvä allastaso oli saanut kosteutta alapuolelleen ja sekin vaihdettiin kokopuiseen
 tammiseen tasoon, jonka ostimme Bauhausista. Vanha allas säilytettiin. Myös hana vaihdettiin uuteen. Se löytyi torista ja oli ihan uusi, mutta edullisempi, kuin kaupassa! :)



Tilanteen ihmettelyä...



Olihan tuo keittiö pitkänaikaa surullisen näköinen tapaus, mutta onneksi lopulta kuitenkin keittiö saatiin pelastettua! :) 


Yllä olevassa kuvassa tyttösemme takana näkyy vielä vanhan WC:n ovi. Keittiön lattia on jo 
tässävaiheessa uusittu.. Pikkuisella on kivasti isosiskon lenkkarit jalassa väärinpäin :D



Tässä alhaalla kuva keittiöstä -2017. Löysin torista sinne uuden (vanhan) pöydän, jonka kannen hioin ja lakkasin. Valkoiset tuolit ovat vanhasta ryhmästä ja vähän turhan kevyet lasten tuoleilla hyppimisiä ajatellen... 






Alla olevissa kuvissa sitten onkin nurkka, josta vanha WC purettiin.
Nämä on otettu lattian purun jälkeen.


 Alla eteisen kattoa purkutyön jälkeen. 
Sähköjä piti myös hieman uusia, kun ne oli vedetty hieman mitensattuun.. 
Onneksi meiltä löytyi tuttavapiirissä sähkömies.



Eteisen seinää purkutyön jälkeen. Lautaa, kipsiseinää ja vanhaa tapettia... 





Alla näkymä eteisen oviaukosta keittiöön. Purkutöiden ja putkitöiden jälkeen. 
Katto odottaa uutta panelointia. 



Alla näkymää tuvasta eteiseen. Tuvan kattolistat ovat hieno torilöytö! Ne olivat alkujaan pyökin väriset, mutta maalasin ne valkoisiksi. :) 


Lattia ennen laminaatin asentamista...



 Alla olevassa kuvassa ollaankin sitten jo saatu katto melkein paneloitua ja uudet ledilamputkin ovat paikoillaan ja lattia uusittu. Kattopaneelit löysin niinikään edullisesti torin kautta. :)






Kun eteinen oli saatu mallilleen, oli hyvä viettää nuorimmaisen Nimiäisiä.. :)



<3

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Kevät toi, kevät toi remontin...


Ulkorakennuksen puuverhoilussa näkyy vielä talon alkuperäinen värisävy. Talomme näytti siis maalipinnaltaan muuttaessamme kutakuinkin samalta, mitä tämän kuvan ulkorakennuksen seinän maalipinta. Myös blogini taustakuva muistuttaa meitä talomme alkuperäisestä kuosista. :)
Kesällä 2015 talosta kuitenkin hiottiin ja hinkattiin hitaasti, mutta varmasti vanha maali pois ja se maalattiin uudella, ehkä hieman modernimmalla värisävyllä.

Talon ulkoverhoilun maaliksi valitsimme Nordica EKO:n ja sävy on siniharmaa.

Samalla freesasimme myös valkoisia ikkunanpuitteita ja ovenpieliä uudella maalikerroksella. 


Näissä kuvissa pienet kellarin ikkunat. Vasemmanpuolinen on maalaamaton ja oikeanpuoleinen uudelleen maalattu yksilö.



Alla olevassa kuvassa meneillään ikkunan vanhojen kuluneiden kittausten poistotyöt. Vanhaa rapistunutta maalipintaa on myös hiottu ennen uudelleen maalaamista...





Niin. Taloahan olisi muutenkin hyvä "ylläpitomaalata" muutaman vuoden välein ja tätä taloa ei oltu maalattu ihan vähään aikaan ulkoapäin mistään.
Epäilempä, oliko ulkoverhousta maalattu ollenkaan koko talon eliniän aikana...



Kun ostimme talon, oli tiedossamme, että edessämme olisi maalausurakka, mutta sen lisäksi myös lukuisia muita remonttitöitä.
Tärkeimpänä ja ensimäisien tehtävien töiden listalla oli vanhan eteisen ja keittiön välissä sijaitsevan wc:n purku. Siellä oli mitattu olleen kosteutta ja tila olikin ollut käyttämättä jonkinaikaa...



 (Alla olevat kuvat on otettu ennen muuttoamme. Alkuperäinen vaalea siniharmaa lautalattia piti poistaa remontin myötä.)

(Vanha purettava wc oli keittiön ja eteisen välissä. Alemmassa kuvassa hitusen näkyvä ovi oikealla ja pohjapiirrustuskuvassa pienellä tähdellä merkittynä.)  




Uusi wc/kylpyhuone oli jo tehty talon laajennusosan puolelle.
Ajattelimme alkuun, että wc saadaan purettua ja eteisen lattia uusittua jo ennenkuin vuokrasopimuksemme Tampereen kerrostalossa päättyy ja että minä olisin voinut tulla lasten kanssa uuteen kotiimme vasta, kun tuo iso remontti olisi ollut tehtynä... Toisin kuitenkin kävi. 


Kun wc:tä sitten lähdettiin purkamaan selvisi myös, että olisi ryhdyttävä samantien myös putkiremonttiin. Keittiön  lattia täytyikin avata ensin. Putkiremontti tuli sinne... 

Jouduimmekin asumaan ensimäisen kuukauden aikana uudessa kodissamme niin, että jääkaappi siirrettiin tupaan, eikä hellaa ollut käytössä ja astiat tiskattiin wc:n pienessä käsienpesualtaassa...
 Joskus lämmitimme ruokaa kevyt-takassa, tai pönttöuunissa, toisinaan leivänpaahtimella. Kahvin -ja vedenkeitin olivat tuvan lipaston päällä. Muuttolaatikoita oli siellä ja täällä ja vasta kävelemään oppinut tyttösemme tallusteli muuttolaatikoiden keskellä. Perään piti katsoa jatkuvasti, sillä hän ei osannut vielä kulkea esim. porrasaskelmia, jotka johtivat tuvasta takka/olohuoneeseen ja keittiöönkin olisi ollut kovin utelias menemään...